Yhä useammin akuvastaanotollani henkilö pyytää, voisiko kuunnella jotain musiikkia akupunktion aikana?

Kerran taas perustelin, miksi akupunktion aikana on sen sijaan hyvä kuunnella itseään, koska neulat aktivoivat jotain sinussa liikkeelle. Henkilön mielestä se kuulosti kammottavalta. Seuraavalla kerralla hän kuitenkin päätti vain antaa mennä, kuunnella ja kuvasi minulle jälkikäteen, mitä kaikkea kehossa akupunktion aikana tapahtuikaan.

Joudumme sulattamaan-ei pelkästään ravintoa- vaan ennen kaikkea jatkuvaa kaikkiin aisteihin tulvivaa informaatiota. Vuorokauden aikana on yhä vähemmän hetkiä, jolloin ei tapahdu mitään ja voisi vain sulatella.

Aamusta alkaen työmatkalla kuulokkeet päässä, töissä ruokailu ruudun ääressä, kävellessä urheillessa kuulokkeet, lastenvaunuja työntäessä kännykällä, ei pysty syödä ilman että kuuntelee tai selaa jotain, illalla ei voi nukahtaa ilman että kuuntelee katselee Netflixiä ja jos yöllä herää on kuunneltava äänikirjaa tai musiikkia.

Kaikki tämä vaatii valtavasti kiinalaisittain kehossa energiakeskus ”Vatsan energiaa” eli sulattamista, suodattamista, työstämistä ja imeyttämistä.

Vaikutelmana vastaanotollani on, että informaatioähkyn kanssa melkein samassa suhteessa ruoansulatus/vatsaongelmat ovat lisääntyneet. Jo pelkästään tämän tiedostaminen ja uudella tulokulmalla informaatio-ähkyn vähentäminen auttaa toiminnallisiin vatsaongelmiin!

Akupunktio yhdessä kiinalaisella ruokavalion kanssa tukee ja harmonisoi tätä prosessia.